Missä on kesä!? Perkele, ihan kuin uisin jääpalojen seassa!
Nämä olivat ensimmäiset eiliset sanani kun päätin heittää talviturkkini menemään Röllirannan järvessä.
Vesi oli +11 asteista ja tuntui kuin olisi uinut talvipakkasessa jäätyneessä lätäkössä. Nyt on kuitenkin yksi kesän tärkeä rituuali tehty. Olen ylpeä itsestäni.
Jokainen nuori odottaa varmasti sitä, kun maaginen päivä koittaa ja ikää on mittarissa 18. Oma maaginen päiväni on eletty noin puoli vuotta sitten. En silti koe olevani aikuinen. Onko se väärin? Asun edelleen kotona. Opiskelut on kesken. Työskentelen isäni firmassa. Ajan isäni ostamalla autolla ja hänen ansiosta myös ajan.
Toisin sanoen elän edelleen kuin olisin alaikäinen lukuunottamatta autoa. Viime päivinä olen miettinyt, että olispa mahdollisuus, että voisi mennä ajassa taaksepäin, jotta voisin oikeasti olla se alaikäinen.
Haluaisin kyllä ottaa enemmän vastuuta omasta elämästä muuttamalla pois kotoa, mutta tällä hetkellä se ei ole taloudellisesti mahdollista.
Ikävöin aikaisempaa kaveriporukkaani. Monet kaverini ovat muuttuneet ja koen olevani yksinäinen. Ihmiset jotka ovat olleet aiemmin olleet joko tuntemattomia taikka vain hyvän päivän tuttuja ovat ottaneet paikkansa uudessa piirissä, johon mielestäni en kuulu. Tunnen itseni erittäin hyväksikäytetyksi. Ehkä olen ilkeä jos pyydän rahaa henkilöltä, joka on kyytiä vailla. Ehkä minä olenki se kaiken pahan alku ja juuri, joka on ajanut itse itsensä tähän tilanteeseen.
