Illan itkuja

~Ei kukaan musta enää välitä,

aina saan mä yksin leikkiä

~I'm so lonely, broken angel

I'm so lonely, listen to my heart

~Don't you forget about me baby,

don't you forget about me now

Love the way you lie <\3

Tää tarina on sulle,

mut tää on vaikeeta mulle.

Eilen sä kerroit, sen mitä tunnet ja miten oikeesti välität.

Se kipu tuntuu, se vain sattuu, en tiedä miten selviän jos tämä vain katkeroituu.

Ei mitään pelättävää, ei mitään yllättävää, mä tiedän, mä selviin, sut on saatava silti ylös pilviin.

Sä oot täynnä pahaa ja ilman rahaa,

tiesit et voit heittää "hey rich bitch",

mut et tienny, et en oo tyhmä,

vaan aika fiksu ja mul on sua iksu.

Mä haluun sut,

mä katon sua mut,

nyt mä ymmärrän,

en sua saa, sa haluut vaa,

jotain parempaa sekä kauniimpaa.

Sä kerroit kuinka sä rakastat mua,

vaikket ees tuntenut mua,

sä sanoit "mä haluun sua" ja iltaisin mietin ainoastaan sua.

Sun mieles oli vain raha ja seksi,

sun määränpää oli olla mun reksi.

Mä kaduin sitä et löin sua kahdesti,

ja sanoinki "I'm so sorry", koska oikeesti,

mä rakastin sua.

Maailman hauskin vitsi oli vääntää läppä,

et must tulis kohta poikas äippä,

onneks tein sen, mä satutin sua,

koska monesti sä myös satutit mua.

Kiitti näist arvist ja syvist haavoist,

en koskaan voi unohtaa sua.

Mä voisin ehkä, antaa anteeksi,

joten muista mut, älä unohda mua!

Vapaa

Mä olen kyllästynyt niihin, voimiin jotka ohjailee mun elämää...

Siinäpä vasta heitto. Viime aikoina oon miettinyt hyvin paljon. Siis tosi paljon. Ensimmäinen lause viittaa hyvin paljon siitä mitä oon miettinyt. Must tuntuu et mun pään sisällä, ympärillä ja kaikkialla on hemmoja, jotka vaan ohjailee mua ja päättää mun asioista. Jos mä oon ite päättäny

jostai asiasta, niin tapahtuu ja sattuu kaikenlaista, joka jollain tavalla yrittää eliminoida mun päätöstä. Otetaan nyt esimerkiksi tää mun passi asia: Olin päättänyt, että minä lähden 2 kuukaudeksi Alanyaan ja tulen sen jälkeen takaisin koti Suomeen. Mutta nyt, joka pikkuhemmo on kavaltanut mun passin, joka vaikeuttaa mun lähtöä, mutta ei tee siitä mahdotonta.

Toinen on tää Libya juttu, Miks tästäkin asiasta on pitänyt tulla niin hankalaa?

Tunnetko jo rakkauden?

Miks rakastua mä saan ja sen jälkeen itkeä monta kuukautta rikkoutuneen sydämen kanssa?

Elämä on näköjään ihan helvetin julmaa, sen oon nyt oppinut vihdoin ja viimein.

Ihminen on näköjään valmis tekemään melkein mitä tahansa toisen puolesta ja loppujen lopuksi tulee katumaan tekojaan. Kuka on luonut ihmisistä niin tyhmiä?

Olipa kerran tyttö nimeltä Emma. Hän asui pienellä paikkakunnalla lähellä suurta kaupunkia. Yhtenä kesänä hän päätti lähteä muutaman ystävänsä kanssa katsomaan maailmaa. He kulkivat Euroopan maita läpi ja loppujen lopuksi päätyivät maahan, joka sijaitsi erittäin lähellä Ukrainaa. Tytöt olivat niin sanotusti amatöörejä poikien suhteen ja he helposti lankesivat nuorten, tulisten ja ihanien miekkosten lässytyksiin. He eivät olleet tottuneet rakkaassa kotimaassaan tälläiseen kohteluun. Tytöt pitivät hauskaa vieraiden ihanien miesten kanssa, ostelivat miehille vaatteita, kävivät juhlimassa, maksoivat yhteisiä matkoja jne. Yhtenä erityisenä iltana kaikki tytöt huomasivat olleensa rakastuneita. Rakastavaiset päättivät, että heidän on pakko jatkaa yhteydenpitoa, vaikka heidän tiet eroavat piakkoin. Paluumatka kotiin tytöillä oli yhtä tuskaa. Kaikki itkivät, raivosivat sekä murjottivat 18 tuntia putkeen. Suomeen päästyään he välittömästi hyväksyivät pojat facebookissa kavereikseen ja lisäsivät toistensa meset.

Kaikki jaksoivat pitää yhteyttä hyvin muutaman kuukauden, kunnes eräänä kauniina päivänä, kaikki miehet lakkasivat pitämästä yhteyttä. Ensin poistui facebook profiili, sitten estettiin mesessä ja lopuksi vaihdettiin puhelinnumeroa. Näin kaikki tytöt jäivät yksin, yksinäisyyteen, ypöyksin tajuessaan, että heidän sydämet olivat nyt lopullisesti hajalla ja he katuivat kaikkiaan tekojaan ja sanomisiaan. Sen pituinen se.

~I'm so lonely broken angel, I'm so lonely, listen to my heart

Mun koti ei oo täällä...

Välillä musta tuntuu et mä asun jossain ihan muualla, ku tääl mun kodissa. Nimittäin tää on ihan kuin sikolätti. Pitäis saada itteensä niskasta kiinni ja ruveta vaan hommii. Ei jaksa. Okei, eiköhän tää jo riitä tältä päivältä. :D

~You hit me twice, but yeah who's countin'?

Damn girl

Nyt on viikonlopusta selvitty ja suurinpirtein parannuttukki tästä "kevät flunssasta", voin palata arkeen ja myös blogin pariin (eihän nyt ookkaa vasta ku keskiviikko ilta).

Olipa kerran tyttö nimeltä Johanna, joka jo kovin pitkään oli miettinyt ottavansa piakkoin tatuoinnin. Hän ei tiennyt minkä kuvan ottaisi, kunnes eräänä kauniina iltana keksi sen. Se olisi eräs teksti, eräästä erittäin hyvästä biisistä. Teksti kuvaistaisi hänelle hänen tärkeimmistä ihmisistä, eikä hänen mielestään se ollut kovinkaan mauton. Nyt tällä tytöllä oli enää yksi pieni pulma; miten saisi hänen vanhempansa suostuteltua tähän ikuiseen tekstiin? Kaikki muut olivat jo valmiiksi suunniteltu, vain tämä pulma pitäisi ratkaista. Tyttö oli niin pelokas ja arka vanhempiaan kohtaan, eikä koskaan uskaltanut kysyä lupaa tatuointiin. Näin hän jäi yksin haavensa kanssa.

Sen pituinen se.

-But you'll always be my hero

Jos sä tahdot niin

Näin se aamu sit alko, jos sä tahdot niin. Sehän on se biisi tietysti, mut nyt oon kantapään kautta oppinu, et se on vaa pelkkää bullshittii, mä en enää sen biisin sanoihin lankea.

Mut hyvä biisi se silti on...

JEEEEEE tänään on perjantai, kello on 9.26 ja olisin jo melkee valmis lähtee kouluun, vaikka se alkaaki vast 12.30.

Tänää ois ohjelmasssa käydä vähän ostoksilla, piirtää kukkasia fysiikan kokeeseen, leipoa aivan ainutlaatuinen kakku mun kaverille (ehkä kuvaa myöhemmin ;))

JA SIT mä saan ne kauan odotetut neekeriletit

(apua oon rasistinen).

Huomenna sitten juhlitaan synttäreitä, erittäin rankasti.

-Kun mä sinut kohtasin, oli ilta ihanin, linnut lauloi ja kimmelsi taivaan kuu.

çok güzel

Etsintäkuulutus

Huomio! Jos näet, kuulet, havaitset tai ihan miten tahansa, hieman nahkaisen, viininpunaisen ja noin 20 paperisen sivun SUOMALAISEN PASSIN, jossa on minun kuvani, minun tietoni, minun sormenjälkeni, toimittakaa se heti minulle! Itken oikeasti kohta verta, mun Alanyan matkaan on enää 63 päivää ja mun passi on kadonnu... Miten näin voi käydä? Yksin yksinäisyydessä ihan yksin...............................äääääääääääääh.

Mut siis päivän aiheeseen. Enää 2 päivää ja mun kaveri täyttää 18. Hieno luku. No juu. Oon siis ollut ihan hirveesti mukana järjestelyissä ja nukkumatin tapaaminen on jääny ihan välii.

Just eilen kattelin Disney Channelii ja sielt tuli joku lasten ohjelma, jossa se poika ei halunnu ollenkaa nukkua. Se soitti sellasille haltijoille ja sano et älkää enää ikinä antako mun nukkua. En nyt muista menikö se sana tarkasti noin, mut asia tuli ainakin selväks ;)

Niin tänään sit oon miettiny, et pitäisköhän mun soittaa johonki keijujen kuumalle linjalle ja sanoo et antakaa mulle niin paljon energiaa et mun ei tartte enää koskaan nukkua. Ehkä kato ois helpompi olla nukkumatta, ku jättää käyttämättä hyviä vuorokauden tunteja... EI.

En mä voi lopettaa nukkumista, mä rakastan nukkumista. Eli jos keijuille soittaminen ei voi toimia mun ongelmaan niin mikä vois olla avuks? Mä haluaisin oikeasti vaan nukkua, en mitää muuta, mut en mä ehdi. Koulu, työt, dataus, synttärit... tää lista vois vaan jatkua.

Jos mä oon kerta niiiiin busy, niin meneeks mun elämä hukkaa?

HEI HEI HEI, nyt meni liian syvälliseks. Alotan ihan alusta.. :DD heh heh.

Kerron kaikille tietämättömille, että enää ei ole kuin tosiaan se 63 päivää, kun palaan Alanyan ihmeelliseen maailmaan.

Viime kerrasta onkin jo aikaa, (oisko 9 kk??)

Tällä kertaa mä en lähekkään millekkään lyhyelle reissulle, oon pois fucking 56 päivää ;) eli 8 vko:a, 2 kuukautta.

Joo mä tiiän, hehkutan liikaa, mut hei MÄ LÄHEN POIS.

Voin olla ihan varma, et tää ei jää ensimmäiseks eikä viimeiseks hehkutukseks Alanysta tai edes Turkista. Nyt mul on kuitenki varma paikka mihin purkaa mun mielen syövereitä (hah).

Kendine iyi bak

Aarrearkku

MITÄ?! Oli mun ensimmäinen sana, ku yht'äkkiä löysintän, kauan kadoksissa olleen _mun_ blogin.

Paljoa ei tullu silloin vuonna 2009 kirjoteltua, mutta eiköhän nyt ole sen aika.

Kattoo nyt sit oikeesti mitä saa aikaseks ja tuleeko tästä yhtikäs mitään.

Nyt ois ideana väsäillä tekstei kaikesta. Tulevaisuudesta, nykyisyydestä tai hemmetti ihan mistä tahansa. Tänään en kyl ajatellut tätä mun ideaa toteuttaa, mut katotaan sit huomenna...

Itelleni oon monesti sanonu, et ei must oo mikskää kirjottajaks, mut on mulla yks hullu haave, kirjoittaa oma kirja. En tiiä mistä tää haave on tullu, mut ehkä jonain päivänä sit.

Nyt ku sit puheeks tuli haaveet, onkohan mulla muitakin? En mä osaa vastata jos joku tulis kysymään.

Monesti kaverit kertoo vastaukses, et ne haluaa perheen, perunamaan ja koiran. Tai et ne haluaa lähtee jonnekkin kauas pelastaa apinoita. Jos mä sanon et mun haaveena on matkustaa maailman ympäri, käydä hollywood-kyltillä ja tapaa uusia ystäviä. Onks ne haaveita? Vai onkohan ne vaan pelkästää kaikkien ihmisten toiveita ja ajatuksia? En mä tiiä. Jos joku osais valaista mua ja kertoo mulle lisää haaveista, ehkä jonain päivänä mäkin voisin vastata tähän kysymykseen.

Iyi geceler <3

-Niin hauraita on kaikki jotka vain haaveilee, ja minä olin yksi murtuneista.