Viime keväänä minun piti valmistua lähihoitajaksi. Valitettavasti monien mutkien vuoksi en valmistunutkaan. Huhtikuussa minulle tehtiin henkilökohtainen valmistumissuunnitelma. Sovimme ryhmänohjaajan kanssa, että tekisin tehtävät ennen lukuvuoden loppua, jotta voisin heti uuden vuoden alkaessa aloittaa viimeisen työharjoittelun. Näin ei kuitenkaan käynyt. Lähes kaikki tehtävät on tekemättä ja työharjoittelu paikasta ei ole tietoakaan. Ja nyt eletään jo syyskuuta..
Mennyt kesä oli erittäin tapahtuma rikas niin huonoin kuin hyvineen tapahtumineen. Katse on tällä hetkellä täysin tulevaisuudessa ja itsensä maanpinnalle pudottaminen on mahdotonta. Kuinka saisin itseäni niskasta kiinni? Minulle myönnettiin lisä opiskeluaikaa joulukuuhun saakka. Sen jälkeen on lähes mahdotonta jatkaa siitä mihin olen jäänyt. Jos haluan valmistua, nyt on saatava aikaseksi jotakin.
Äitini on viime aikoina arvostellut jyrkästi minua ihmisenä. Päätin omistaa hänelle erään kappaleen, lähinnä kertosäkeen. Kuuntele ihmeessä :). Kuulin tämän kappaleen ensimmäisen kerran kun tulin toiseksi edellisen kerran Alanyasta, heti arjen alettua, se kolahti välittömästi.
Pakko kertoa teille se mitä en ole kertonut edes isälleni vielä. Joulukuun 28. minä lähden Alanyaan. Palaan takaisin Suomeen 15. helmikuuta. :) Olen onnellinen nyt.
Huutonaurua, siideriä joulukaktuksessa, pihvit yön mikrossa, pettämistä monta kertaa, kusettamista, pelkoa menettämisestä, ongelmat pankkitunnusten kanssa, ylimääräiset kilot, bisnes, mädät omenat, kuristaminen syyttä, itsensä kadottaminen. Siinä lyhyesti viime aikaisia tapahtumia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti